Olipa kerran kolme pientä tenavaa,jotka isä pakkasi sunnuntaiaamuisin polkupyörän tarakalle ja lähdettiin tädin luokse pyhäkylään.Matkaa sinne oli kolmisen kilometriä,ja matka taittui pientä kylätietä pitkin.Olipa siinä tiessä pieni mäennyppyläkin,siitä sai menomatkalla hyvät kyydit.
Sieltähän se mutkan takaa jo vihreä mökki nökötti tien poskessa,ja suutarisetä jo ikkunassa omalla paikallaan katseli tulijoita.Täti tarjosi aina mustikkasoppaa ja hiven suolalla maustettua kahvia lisukkeineen.
Kiltisti piti silloin kylässä käyttäytyä,riehuminen ei sopinut vaan istuttiin nätisti.
"Saammeko katsoa pieniä kissanpentuja,jotka emo oli tehnyt uunin takana olevaan pieneen komeroon.Vähän niitä kurkistettiin ettei emo olis hairiintynyt.Kamari oli pyhä paikka jonne pääsi harvoin käymään.Se tuntui sitäkin jännittävämmältä, melkein kuin sadussa oleva lumottu huone.
Ulkona navetassa oli muutama lehmä ja tallissa orhi oiva..Kesällä kanat nokkivat jyväsiä pihalla ja keväisin syntyi pieniä tipusia,ne olivat tosi sulosia.
Vähän isommaksi vartuttuani koulumatka kulki tädin talon kautta. Sieltä sain aina pyörän lainaan ettei tarvinnut kävellä koko matkaa kotia.
Aikuiseksi vartuttua ja synnyinseudulta pois muutettua käytiin siellä aina kesäisin oman pojan kanssa.
Niin yhtenä sunnuntaiaamunakin ajoimme pihaan,ja täti istui rapulla yksinäisen näköisenä.
"Olemme menossa siskon luokse kylään,lähdetkö mukaan" Kyllä lähden mielelläni,käyn vain vaihtamassa vaatteet sisällä.Kauan hän siellä viipyi ja aloimma jo huolestua.Vihdoin hän tuli ovesta,"laitan vain avaimen naulaan.Ja niin hän lähti pois.Laskimme hänet nurmikolle ja hän oli jo matkalla,emme tiedä minne.
Vieläkin siellä usein unissa vierailen ja polkupyörällä lähden ajamaan kotia kohti.Mutta niin kuin unessa useasti käy, matka taittuu hitaasti ja se pieni mäennyppyläkin on vielä noustava ylös.